sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappu 2017

Moikkaa! Tää viikko meni kyllä super nopeesti ja kirjoittamiseen tuli myös vahingossa pieni tauko. Koko viikon on ollut todella väsynyt olo reissun jälkeen ja tekee kyllä hyvää tää pitkä viikonloppu, kun saa vähän levättyä. Perjantaina iltapäivästä lähdettiin sitten ajamaan kohti Lappeenrantaa vapun viettoon. Mietittiin pitkään että mitä teemme vappuna, mutta sitten kuitenkin päätettiin lähteä Lpr:aan, kun molemmilla on tiistaihin asti vapaata. Perjantai ilta menikin nopeasti syöden ja vaihtaessa kuulumisia vanhempieni luona. Lauantaina aamulla ei ollut mihinkään kiire, joten lähdettiin käymään aamukävelyllä satamassa. Leivoin aamupäivällä pikkuleipiä, sekä suklaa että kaura-karpalo (molemmista pikkuleivistä tein gluteenittomia). Tehtiin myös äitin kanssa pullataikina ja paistoimme munkkeja sekä teimme lopusta pullataikinasta korvapuusteja. Olin päättänyt, että testaan myös uudenlaisen raakakakkuohjeen (mango-sitruunaraakakakku), joten tein myös sen valmiiksi. Oli ihanaa pitkästä aikaa leipoa oikein kunnolla, kun ei oikeastaan ikinä viikolla ole aikaa leipoa eikä ole välttämättä heti koulupäivän jälkeen mielessä leipominen. Iltapäivällä tuli käyty lenkillä ja sitten kaverini tulikin käymään tässä vanhempien luona pitkästä aikaa ja vaihdoimme kuulumiset. Myöhemin illalla näin vielä toista kaveriani ja juhlimme vähän hänen synttäreitä, koska edellisenä päivänä oli ollut oikea syntymäpäivä. Mentiin Coffee Houseen istumaan hetkeksi ja juomaan lämmintä juomaa, koska ulkona oli ihan hirveä ilma. Tultiin vielä tähän meille istumaan iltaa ja syömään sekä juomaan vähän kuohuvaa synttäreitten kunniaksi. Ilta oli toosi kiva ja naurua riitti!

Lappeenranan satama:)

Tänään sunnuntaina olimme päättäneet, että valmistetaan itse vappubrunssi, koska mietä on täällä yhteensä kuusi, niin ei viititty sitten lähteä mihinkään ulos vappubrunssille. Aamulla ei pidetty mitään kiirettä heräämisen kanssa ja lähdettiinkin joskus 9 jälkeen aamulenkille poikaystäväni kanssa. Ulkona oli aika syksyinen ilma ja tuuli oli kova, mutta kyllä siellä ainakin mieli virkistyi ja heräsi kunnolla. Lenkin jälkeen syötiin kevyt aamupala ja aloinkin melkeen heti valmistamaan brunssia tai tekemää esivalmisteluita. Piti vielä käydä nopeasti Prismassa ostamassa viimehetken ostokset brunssille mm. coissantteja ja kirsikkatomaatteja. Brunssille oltiin suunniteltu vaikka mitä herkkuja ja päivä menikin niitä valmmistaessa. Nyt on maha täynnä erilaisia herkkuja ja oli niiin kiva pitkästä aikaa syödä rauhassa ettei ollu mihinkää kiire. Illaksi ei olla suunniteltu mitään erikoista ohjelmaa muuta kun yhdessä oleilua sekä munkkien ja siman nauttimista...hihii. Hauskaa vappua kaikille ja toivotaan, että sääkin muuttuisi vielä iltaa kohti paremmaksi!


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Miniloma Riikassa


Moiii:) Nyt on lomalta palattu kotiin ja teki kyllä hyvää vähän irtaantua normi kouluarjesta. Äitin kanssa Riikassa meni todella hyvin ja nautittiin molemmat shoppailusta sekä yhteisestä ajasta, sillä tämä reissu oli miedän eka yhteinen ulkomaanmatka. Keskiviikkona lähdettii 9.30 lennolla kohti Riikaa ja lento menikin tooosi nopeasti, koska lentoaika oli vain noin 1h 5min! Perille päästyään mentiin lentokenttäbussilla (nro 22) keskustaan ja kävelimme siitä sitten hotellille. Hotellimme Rixwell Gertrude sijaitsi noin 15min kävelymatkan päästä keskustasta (Gertrude iela nimisen kadun varrella) ja se oli todella kiva pieni hotelli. Oltiin molemmat äitin kanssa selvitetty etukäteen miten päästään nopeiten keskustasta hotellille ja äiti oli töissä tulostanut muutamia karttoja avuksi. Hotelli löytyikin melko helposti ja myöhemmin löytyikin paljon erilaisia reittejä kävellä keskustaan sekä vanhaankaupunkiin. Hotelli oli siisti ja aamupala oli hyvä sekä runsas. Huone oli myös siisti ja siivoja kävi joka päivä siivoomassa huoneen, joten oli aina kiva päivän päätteeksi palata siistiin hotelihuoneeseen.




En ollut itse koskaan aikiasemmin käynyt Riikassa ja se olikin kiva positiivine yllätys. Shoppailtavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon ja hintataso Riikassa on vähän edullisempi kuin Suomessa, minkä huomasi parhaiten kahviloissa ja ravintoloissa. Siellä kevät oli jo hieman pidemmällä kuin meillä täällä Suomessa ja meille sattui kyllä todella hyvät ilmat (lukuunottamatta lähtöpäivää). Keskustasta löytyi Stocmanni ja muutama ostoskeskus sekä yksittäisi pienempiä kauppoja. Vanhakaupunki on todella kivaa aluetta, jossa on kiva kierellä pienempiä katuja. Siellä kadun varsilta löytyi monia kivan näköisiä kahviloita, bubeja sekä ravintoloita. Luonnollisesti siellä hintataso oli vähän kalliimpi, mutta hinnat pysytteli edelleen suomen hintatason alapuolella. Ruokapaikkavalinnat meni joka kerralla nappiin, vaikka tällä kertaa ei käytykkään missään erityisen hienoissa ravintoloissa. Perjantaina viimeisenä lomapäivänä kävimme sitten tutustumassa Laima suklaamuseoon, josta äiti oli lukenut etukäteen netistä. Riikassa Laima suklaamerkki on vähän sama kuin meillä Fazer. Siellä oli kiva käydä tutustumassa ja pääsymaksu museoon oli todella halpa! Aluksi meille tarjoiltiin sulaa suklaajuomaa, jonka jälkeen pääsi itse kiertämään museota. Luonnollisesti kierroksen jäälkeen pääsi ostamaan suklaata tuliaisiksi kotiin ja sieltä löytyi vaikka minkälaista suklaata ostettavaksi, joten valinta oli vaikeaa. Muuta "ohjelmaa" meillä ei ollut suunnitelmissa vaan kävelyä ja shoppailua. Oltaisiin kuitenkin molemmat haluttu käydä katsomassa balettiesitys, koska se on halvempaa siellä kuin Suomessa, mutta harmiksemme kaikki esitykset oli loppuunmyytyjä. Päivät meni todella nopeasti ympäri Riikaa kävellessä sekä välillä kahvilla istuessa. Onneksemme samalla kadulla missä hotellimme sijaitsi oli gluteeniton konditorio, joten kävimme muutamana päivänä hakemassa sieltä vähän gluteenittomia herkkuja. Kaikin puolin siis matka sujui meillä hyvin ja voin kyllä lämpimästi kaikille suositella Riikaan matkustamista. Nopeasti menee päivät kierrellessä ja katsellessa nähtävyyksiä ja kaupunkia. Alla vielä muutamia kuvia Riikan reissulta ja kivaa alkanutta viikkoa kaikille!




Raw Garden nimisessä kahvilassa smoothiella

Hotelliaamiainen

Laima suklaamuseo 





Laima suklaakauppa, josta löytyi paljon erilaisia herkkuja

Lauantain päivän brunssi


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisloma lopussa


Moikkaa! Tää pääsiäisloma alkaa olemaan melko lopussa ja huomenna jatkuisi taas kouluarki....paitsi olen lähdössä keskiviikko aamuna äitin kanssa minilomalle Riikaan! Mutta miten sitten meillä meni pääsiäisloma? Perjantaina tosiaan käytiin mummin luona syömässä ja vietettiin pitkäperjantaita siellä. Äiti ja iskä jäi sinne yöksi ja pikkuveljeni lähti meidän matkaan meille yöksi. Perjantaina loppuilta menikin siivotessa ja leipoessa, mutta onneksi poikaystäväni ja pikkuveljeni auttoivat ahkerasti siivoamisessa <3. Lupasimme veljelleni, jos auttaa ahkerasti siivoamisessa niin tarjoamme iltapalan jossakin pikaruokaravintolassa ja yllätys yllätys mäkkäriin eksyimme sitten loppuillasta...hiihii.

Lauantaina aamu meni illan ruokia esivalmistellessa ja aamupäivästä äiti ja iskä tulikin sitten meille loppu pääsiäisen viettoon. Äitin kanssa menikin keittiössä touhutessa ja valmistellessa pääsiäisherkkuja. Iltapäivästä pyörähdimme nopeasti kaupungilla ja siellä olikin hurjasti porukkaa. Tietysti lauantai oli normi lauantaipäivä niin ihmiset oli lähteneet liikenteesee juhlapyhien keskellä. Ei kerennyt kauaa kaupungilla olemaan, koska KalPan peli alkoi klo:17.00 johon meillä oli liput ostettu. Oli kyllä pitkästä aikaa hyvä peli ja onneksi KalPa voitti pelin ja pelaa finaalipeleissä Tapparaa vastaan...JEEES! Hymyssäsuin lähettiin pelistä takaisin meille ja illalla nautittiin vielä karitsaa ja valkosipuliperunoita. Ihanaa oli pitkästä aikaa nauttia hyvää ruokaa ja viiniä sekä tietysti seurassakaan ei ollut mitään valittamista.

Pääsiäiskimppu äitiltä ja iskältä

Lauantai-illallinen

Sunnuntaina aamuna oli kiva, kun ei ollut mihinkään kiire ja sai rauhassa heräillä. Olimme suunnitelleet pääsiäisbrunssin ja aamu menikin sitä valmistellessa. Tein aamulla kaurasämpylöitä ja lisäksi teimme mozzarella-pestopastasalaattia, vihersalaattia, munakokkelia, pekonia, nakkeja ja monia muita herkkuja. Päivä menikin ruokapöydän ääressä syödessä ja ei voi kieltää etteikö olis tullut ähky olo. Välillä on kiva herkutella ja syödä rauhassa ettei ole mihinkään kiire. Ilta menikin lomamatkoja katellessa poikaystäväni kanssa, kun äiti, iskä ja pikkuveli olivat lähteneet ajelemaan kohti Lappeenrantaa.

Pääsiäisbrunssi

Tänään olaan yhdessä poikaystäväni kanssa vietetty yhteistä lomapäivää reinnoissa merkeissä vähän kaupoilla pyöriessä ja ulkona syöden. Pitäisi pakata vielä loppuun Riikaan lähtevät tavarat, koska lähden huomenna suoraan koulusta junalle ja helsinkiin. Lento lähtee keskiviikkona jo aikaisin aamulla, joten mennään äitin kanssa jo huomenna äitin siskon luokse yöksi niin pääsee sitten aamulla helposti lentokentälle. En kyllä malta odottaa minireissua äitini kanssa ja tämä reissu on myös meidän eka reissu kahdestaan! Täytyy käyd tänään ajoissa nukkumaan niin jaksaa huomenna herätä kouluun ja sitten voi hyvillä mielin lähteä reissuun. Mukavaa alkavaa viikoa kaikille niin kirjottelen sitten reissun jälkeen Riikan matkasta! Öitä <3

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen

Moii! Ihanaa kun nyt on koulusta neljän päivän vapaat ja voi hetkeksi huokasta. Viikko onkin mennyt nopeasti pääsiäistä valmistellessa ja koulujuttuja tehden. Tänä vuonna pääsiäinen vietetään täällä Kuopiossa, kun äti, iskä ja pikkuveljeni on tulossa meille pääsiäisen viettoon. Kivaa, kun voi välillä itse järjestää kaikki syömiset yms. eikä aina olla vieraana. Tänään iltapäivällä mennään mummille syömään pääsiäislounasta ja eilen illalla leivoinkin jälkiruuaksi raakasuklaa-appelsiinikakun. Tänään myöhemmin illalla ajattelin tehdä vielä, jonkun pääsiäiskakun....namm! Huomenna olisi tarkoitus vähän kierellä äitin kanssa kaupungilla ja illalla syödään tässä meidän luona toinen pääsiäisateria. Ajattelimme tehdä karitsaa ja ankkaa sekä lisukkeeksi omatekemiä valkosipuliperunoita ja uunijuureksia. Tuli nälkä, kun mietti huomisen ruokia😊. Huomenna olisi täällä Kuopiossa KalPa-Jyp peli ja silloin ratkeaa kumpi menee finaalipeleihin. Poikaystäväni olikin käynyt tänään aamulla ostamassa meille kaikille liput peliin niin päästään kaikki paikanpäälle jännittämään kuinka pelissä käy. Muuten pääsiäiseksi ei ole mitää ihmeellistä suunniteltu kuin tietysti syömistä ja yhdessäolosta nauttimista. Nyt alan valmistautumaan lähtöön mummin luokse....Ihanaa pääsisäistä kaikille ja muistakaa herkutella suklaamunilla!


 

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Viikonloppu Lappeenrannassa

Moikkaaa! Kirjottamiseen tulikin ihan vahingossa pieni tauko, mutta nyt taas olisi vähän viime vklp kuulumisia tiedossa. Lähettii perjantaina iltapäivällä miun matikan tentin jälkeen ajamaan kohti Lappeenrantaa äitin ja isin luokse. Oli ihana lähteä vähän reissuun, kun kaikki tentit oli tehty ja ei ollut mitään koulujuttuja mitä olisi vklp aikana ahertaa. Perjantai iltana lähdin käymään Joutsenossa miun ihanan jäsenkorjaajan luona ja tuli taas niiin hyvä fiilis sekä oli kiva aloittaa vklp, kun oli kroppa taas kunnossa. Loppuilta menikin äitin ja iskän kanssa jutellessa ja elokuvaa katsoessa. Lauantaina olikin vähän kiireinen päivä, kun illalla piti lähteä sinne 50-vuotis synttärijuhlille ja sitä ennen piti käydä vielä pyörähtämässä kaupungilla. Sain kaupungilla loistavan idean liittyen virpomiseen....kävin ostamassa äitille ja iskälle ruusut, johon oli sidottuna muutama virpomavitsa. Oli hauska virpoa pitkästä aikaa ja kuulema oli mukava yllätys (toivottavasti palkat on sitten tulevana vklp tulossa😉). Päivä menikin nopeasti valmistautuessa juhliin ja lähtö oli noin puoli viiden maissa. Juhlat oli Taipalsaaren Karhu pirtillä, joka oli ihanalla paikalla Saimaan rannalla. Ei oltu aikaisemmin käyty siellä ja olin positiivisesti yllättynyt paikasta. Rakennuksia oli monta sekä itse päärakennus oli tosi kiva paikka, johon juhlavieraat mahtui hyvin. Onnittelujen jälkeen saimme ruuaksi paellaa ja se oli TODELLA maistuvaa. Loppuillasta oli ohjelmassa mm. tietovisailua ja karaokea sekä halutessaan sai tanssia musiikin tahtiin. Oli hauska katsoa, kun äiti ja iskä myös jorasi siellä ja vähän irrottelivat. Vaikka keski-ikä oli noin +40, niin omasta mielestäni juhlat olivat todella kivat ja rennot sekä porukka näytti nauttivan juhlista. Kiitos vielä isännälle juhlista ja tarjottavista!

Sunnuntaina aamu alkoi hitaasti ja kyllä aamulla vähän painoi edellisen illan väsymys, kun tuli valvottua normaalia myöhempään. Myöhäisen aamupalan jälkeen lähdin kaupungille kahville ihanan ystäväni kanssa. Viime näkemästä oli vierähtänytkin vähän aikaa, joten odotin kahville lähtöä kovasti ja tietysti ikävä oli kova! Aika kului nopeasti kuulumisia vaihdellessa ja rupatellessa niitä näitä. Harmi, kun ei enään pystytä näkemään niin useasti kun aiemmin, mutta ystävyys ei katoa minnekkään. Päivä meni nopeasti ja kävin myös iskän kanssa lenkillä, kun ilma oli niin lämmin sekä mukavan keväinen. Olimme päättäneet, että lähdemme ajamaan takaisin kotiin vasta tänään maanantai aamulla, koska miulla alkoi koulu vasta vähän myöhemmin. Oli niin kiva, kun ei tarvinnut lähteä sunnuntai iltana ajamaan takaisin kotiin ja pystyi olemaan Lpr:ssa vielä ilman kiireitä sunnuntai päivän kokonaan. Ilta meni katsoessa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa ja hyvää ruokaa syöden.

Tänä aamuna lähdimme sitten noin puoli 9 maissa ajamaan kohti Kuopiota ja matka meni todella nopeasti. Koulupäivä oli onneksi lyhyt, kun oli vain pari tuntia. Tänään sorruimme ulkona syömiseen ja kävimme Ikeassa syömässä. Eilen loppui miun C9 kuuri ja siitä tulen kertomaan myöhemmin lisää, miten tuo kuuri meni ja minkälaisia tuloksia tuli. Nyt kyllä väsymys alkaa olemaan melko kova ja pitääkin varmaan kohta suunnata sänkyyn nukkumaan niin jaksaa aamulla taas herätä kouluun. Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tenttejä ja koulujuttuja

Moikka! Tää viikko on mennyt tosi nopeasti ja ollaan jo puolessa välissä viikkoa. Tällä viikolla on tosiaan 3 tenttiä, joista 2 on jo tehty ja yksi tentti olisi vielä perjantaina päivällä. Eilen oli normi koulupäivä, kun oli ruotsia, yritystoimintaa ja matikkkaa. Ihanaa, kun alkaa nyt viimeinen jakso koulussa (menestyvä yritys) ja pian onkin ensimmäinen vuosi liiketalouden opintoja takana....huuii! Eilen oli niin keväinen ilma, kun aurinko paistoi ja lämpöasteita oli jopa +7. Noh onneksi ei ole enään montaa kuukautta kesään niin pääsee sitten nauttimaan auringosta ja lämpimistä ilmoista enemmän, mikäli tää meidän suomen sää sen meille suo. Eilinen ilta meni lukiessa vielä tämän päivän markkinoinnin tenttiin ja tein vielä poikaystävälleni ruuan valmiiksi tälle päivälle. Tein siis kinkkukiusausta ja itse en ollenkaaan syö lihaa, mutta pitäähän sitä kuitenkin rakaalle tehdä ruokaa😘.

Tänä aamuna heräsin jo ennen herätyskelloa ennen 7 ja oli jotenkin tosi pirteä ja energinen olo, tulipahan sitten tehtyä itselleni jo tämän päivän ruoka valmiiksi...heh. Tentti meni onneksi hyvin ja saatiin samantien tietää omat arvosanat, koska tentti tehtiin koneella. Piristi kyllä päivää, kun sain arvosanaksi tentistä 4!!! Tänään olisi vielä tarkoitus laskea matikkaa ja valmistautua siihe pe tenttiin sekä illalla mennään poikaystäväni kanssa kattomaan Kalpa-Jyp peli. Tänään myöhemmin illalla pelin jälkeen lähden vielä haalaribileisiin Puikkariin, jossa esiintymässä on Pete Parkkonen. Saa nähdä kuinka kauan jaksaa tänään valvoa, mutta on kyllä kiva mennä pitkästä aikaa puikkariin haalaribileisiin. Loppuviikoksi ei ole mitään muuta ihmeellistä suunnitteilla, kun perus koulua ja töitä sekä pakkaamista, siivoamista, pyykinpesua, kokkailua, läksyjen tekoa yms. Oho ehkä tuossa onkin ihan tarpeeksi ohjelmaa ennen vkpl ja perjantaina onkin tarkoitus lähteä tentin jälkeen ajelemaan Lappeenrantaan porukoitten luokse. Nyt jatkan itse matikan tehtävien tekoa....hyvää loppuviikoa kaikille!💗

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Viikonlopun kuulumiset

Moiii ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Tulin vähän kirjottelemaan meidän vklp kuulumisista sekä muutamia kuvia myös tiedossa viikonlopulta. Viikonloppu meni jälleen kerran todella nopeasti ja lauantai aamuna starttasi C9 kuuri. Aluksi pelotti tuo kuurin aloittamin TODELLA paljon ja ajattelin, että miten selviän viikonlopusta niin vähillä kalorimäärillä. Täytyy kyllä sanoa, että olen itsestäni erittäin ylpeä ja ei tullut yhtään repsahdusta vaan noudatin täysin ohjevihkon ohjeita. Tänä aamuna paino näytti jo -1,2kg eli jo viikonlopun aikana on lähtenyt nesteet ja kuona-aineet liikkeelle. Tämä pudistuskuuri kestää siis nimensä mukaisesti yhdeksän päivää, joten kerron tästä koko kuurista sitten lisää, kun tämä on ohi ja mitkä ovat omat ajatukset C9 kohtaan. No miten sitten muuten meni vklp? Perjantaina illalla oli siis tiedossa tyttöjenilta ja kävimme syömässä sekä istuimme iltaa pelaten erilaisia lautapelejä. Oli niiin ihana ilta näiden tyttöjen kanssa ja teki kyllä hyvää pitkästä aikaa viettää pelkästään tyttöjen kanssa aikaa!💖 Lauantaina aamu alkoi sitten taloushallinnon lukemisella ja oli kiva viettää poikaystävän kanssa hidasta aamua, kun ei ollut mitään menoa aamuksi/aamupäiväksi tiedossa. Puolen päivän jälkeen päätimme lähteä pyörähtämään vähän keskustassa ja kyllähän siellä yllättäen taas pyörähti pari tuntia. Etsinnässä oli tällä kertaa 70-80 -luvun vaatteet sillä tulevana vkpl pääsemme 50v. synttärijuhliin, jossa on pukuteemana 70-80 -luvun vaatteet. Oli kyllä tosi hauska etsiä noita vaatteita sillä noilla vuosiluvuilla ei ole vielä itse elänyt niin ei ole tietenkään minkäänlaisia muistikuvia, että millaista silloin on ollut. Onneksi äiti ja iskä ovat kertoneet sen aikaisista muotivaatteista ja tietysti netistä on löytynyt hyvin kuvia millaisia vaatteita tuolloin on käytetty. Löysin kaupungilta pari hametta sekä yhden paidan, mutta vielä pitäisi käydä ostamassa mm.sukkahousut ja korut. Lauantai ilta kului muuten rennoissa merkeissä, kun poikaystäväni lähti iltavuoroon ja itselläni ilta kului jälleen taloushallinnon parissa sekä tv:tä katsoen. Sunnuntaina heräsinkin jo 7 jälkeen ja aloitin taas tentteihin lukemisella aamun. Poikaystäväni oli varannut meille sunnuntai aamupäiväksi sulkapallovuoron, joten oli kiva lähteä pariksi tunniksi pelaamaan pitkästä aikaa sulkapalloa. Ennen sitä pyörähdimme nopesti kirppiksellä, jos olisi löytynyt sieltä jotain asusteita sinne synttäreille, mutta silllä kerta ei tarttunut mitään matkaan. Pelit sujui meillä hyvin, mutta oli kyllä kädet sen jälkeen todella kipeät. Alku illasta käytiin vielä yhdessä Prismassa tekemässä viikon ruokaostokset ja tietysti myös illalla piti katsoa Tanssii tähtien kanssa.





Tärkeimmät tuotteet vkpl aikana

Vaatelöytöjä synttärijuhliin:)









.