Moikka! Nyt on vappu takana päin ja ollaan jo toukokuun puolella kohti kesää menossa. Koulua on enää jälellä pari viikkoa ja sitten olisi ensimmäinen vuosi tradenomiopintoja takana...huiii! Työt ovat nyt tulleet myös eteen kouluarjen lisäksi ja oli kyllä niin ihana yllätys tiistai aamuna kun soitettiin, että pääsen töihin. Kävin viime viikon perjantaina työhaastattelussa DinSko:ssa ja haastattelun jälkeen oli vähän epävarmat fiilikset työpaikan suhteen koska jännitin aika paljon työhaastattelussa ja se näkyi varmasti läpi. No nyt ei tarvitse enää työ juttuja miettiä ja tosiaan työsopimus on toistaiseksi voimassaoleva eli voin tehdä töitä syksyllä koulun ohella. Eilen kävin kirjottamassa työsopimuksen ja vähän tutustumassa työtehtäviin yms. Oli kyllä kiva nähdä uusia työkavereita ja opetella vähän uusia juttuja ennen huomista työvuoroa. Jännityksellä odotan huomista, koska lauantaina voi olla aika paljon ihmisiä liikenteessä mutta täytyy vaan mennä reippaalla asenteella kohti uusia haasteita.
Mitäs muuta tänne kuuluu? Viikko on mennyt tosi nopeasti ja koulutehtävät alkaa vähän hellittämään, koska ollaan jo niin lähellä lomaa. Huomaa, että ei enää jaksa kuunnella koulussa tunneilla opetusta niin innokkaasti, kun syksyllä. Noh ehkä on iha hyvä vähän hengähtää koulujutuista ja sitten on taas syksyllä intoa opiskella. Otin kesäksi kuitenkin pari kesäopintoa, mutta ajattelin että ne menee kyllä töitten ohella ja jaksan hoitaa tehtävät kunnolla. Tentteihin lukeminen olisi vielä aloitettava, koska niitä on vielä jälellä neljä ja tietysti haluan että ne menee myös yhtä hyvin kuin aikaisemmat tentit.
Viikonloppu ollaan täällä kuopiossa, koska meillä molemmilla on töitä lauantaina ja illalla ollaan menossa yhtiin synttärijuhliin. Tänään olisi tarkoitus käydä katsomassa uusi Stadium outlet myymälä, kun tänään on avajaiset ja käydää varmasti lenkillä ennen Suomen peliä. Nyt pitää lähteä ulos nauttimaan auringon paisteesta....ihanaa vklp kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti